Työ 3: Taideteos taideteoksen sisällä
Tämän työn ideana oli oppia erotamaan erilaiset sommittelutekniikat toisistaan. Mielestäni teoriaosuus oli mielenkiintoista, koska en koskaan ole pahemmin ajatellut kuinka kuvan osat sommiteltaisiin paperile, olen vain laittanut sopiville paikoille.Itse työssä piti saada valittu taideteos sulautumaan itse tehtyyn taustaan. Valitsin tämän ikkunalaudalla olevaa pääpatsasta esittävän uvan, koska siitä alkoi heti viriämään jotain idean poikasta. Jokseenkin suunnitelmani muuttuivat useaan otteeseen työtä tehdessäni.
Patsaan otsassa oleva tahra muistutti verta, joten otin siitä aiheen. Ensin ajattelin, että ikkunaseinusalla olii voinut näkyä varjokuvina murhenäytelmä, mutta se tuntui liian vaikealta toeuttaa, ja lisäksi se olisi täyttänyt kuvaa liikaa. No entäs sitten pelkkä verinen käsi? Muuten hyvä idea, mutta sinä päivän ei taas tullut käden piirtämisestä mitään. Seuraava ajatus oli portaali toiseen ulottuvuuteen, mutta se oli jo liian absurdia. Lopulta päätin, että paras oli vai räiskyttää "veripisaroita" seinään.
Jossakin vaiheessa opettaja kysyi, mitä sommittelukeinoa käytin, ja tajusin, etten ollut uhrannut ajatustakaan sille. Onneksi työ oli puolivahingossa kuin kultaisella leikkauksella tehty.
Minusta työ oli ihan hyvin onnistunut, vaikka kymmeneen kertaan maalatut verhot eivät vieläkään ole oikean väriset, ja vaikka seinää maalatessa tuntui sen menevän koko ajan katastrofaaliemmaksi.




Parasta ehkä tässä maalauksessa ovat erityisen kauniit värit, niiden kanssa kannatti taistella!!
VastaaPoistaPuhuimme tämän työn niin perusteellisesti kritiikissä, että en palaa aiheeseen muutoin kuin sanomalla, että hallittu, taidokas kokonaisuus! Ehkä se pieni "ylläri" veritahran lisäksikin olisi työstä voinut vielä löytyä...